VAHVA-VALMENNUS

VAHVA-valmennuksella sinä palaat omaksi vahvaksi itseksesi ruuhkavuosien kuormituksen jälkeen. Valmennus on luotu sinulle, joka olet unohtanut pitää huolta itsestäsi, kun huomio on keskittynyt arjen muihin asioihin.

VAHVA-VALMENNUS ON SINULLE, KIIRETTÄ ELÄMÄÄ NÄHNYT AIKUINEN, KUTEN

  • Äiti, joka on viettänyt viimeiset vuotensa keskittyen perheeseensä. Oman vahvan olon ylläpito on jäänyt taka-alalle.

  • Perheellinen, jonka lapset ovat jo kasvaneet kouluikään. Tällä hetkellä sinulla olisi aikaa panostaa omaan vahvaan oloosi työpäivien jälkeen, mutta et tiedä, miten aloittaisit.

  • Jo usean vuoden omaan uraan panostanut yrittäjähenki, joka ei ole saanut raivattua aikaa oman terveytensä ylläpitämiseksi.

SAMAAN AIKAAN SINÄ

  • Olet turhautunut pikadieetteihin, jotka eivät tuo pysyviä tuloksia.

  • Et tunne itseäsi itsevarmaksi omassa kehossasi.

  • Useina päivinä energiasi ovat vähissä.

  • Toisinaan olet useita tunteja syömättä, toisinaan valmisruoka täyttää arki-iltasi.

  • Et saa itseäsi lähtemään liikkeelle yhtä usein kuin haluaisit.

  • Haluat palauttaa sen hyvän olon tunteen, joka sinulla aiemmin oli.

NYT ON SINUN VUOROSI

VAHVA-VALMENNUS ON

Vahva-valmennus on sinulle luotu henkilökohtainen etävalmennus, jonka aikana muutamme arkirutiinit kehossasi, keittiössäsi ja keskiössäsi.

Luon sinulle henkilökohtaisen ja arkeesi mukautuvan treeniohjelman. Se voi sisältää pelkkiä kotona tehtäviä kehonpainotreenejä, kuntosaliharjoittelua tai muuta sellaista liikettä, josta sinä nautit.

Saat käyttöösi henkilökohtaisen ruokapäiväkirjan, jonka avulla opetan sinut syömään riittävästi, monipuolisesti ja laadukkaasti. Nämä opit sinun on helppo jalkauttaa jokapäiväiseksi arkiruoaksi. Kyseessä ei siis ole dieetti, vaan paluu hyvän olon ruoka-aineisiin.

Lisäksi teemme yhdessä mielenvoimatreenejä, joiden avulla löydät sisältäsi sen itsevarmuuden, joka on ollut hukassa.

VAHVA-VALMENNUKSEEN SISÄLTYY

  • Mielen voimatreenit

  • Riittävän ravitsemuksen treenit

  • Sinulle luodut voimatreenit

  • Kehonhuollon opit ja ohjeet

  • Oman arkesi viikkotavoitteet

  • Onnistumisen viikkoseuranta

Olen jatkuvana henkilökohtaisena tukenasi koko valmennuksen ajan.

MIKSI VAHVA?

Katso ajatuksiani elämänpaluu-valmentajan näkökulmasta.

VAHVA-VALMENNUKSEN HINTA

VAHVA-valmennuksen hinta on 490,00 e / kuukausi. Valmennus kestää kolmen kuukauden ajan.

Pääset mukaan VAHVA-valmennukseen sen jälkeen, kun olemme ensin jutelleet kanssasi kahden kesken tilanteestasi, tavoitteistasi ja haasteistasi. Aloitan VAHVA-valmennuksen vain sellaisten elämänpalaajien kanssa, joita pystyn auttamaan.

Lähetä minulle sähköpostia osoitteeseen millafit2016@gmail.com tai yksityisviesti Instagramissa @valmentaja_milla -tilini kautta. Kerro viestissä hieman tilanteestasi. Vastaan sinulle, ja voit tämän jälkeen rauhassa päättää, haluatko ottaa täysin maksuttoman kartoituspuhelun kanssani. Kartoituspuhelu ei sido sinua aloittamaan valmennusta.

On tärkeää, että meille molemmille tulee heti alusta asti sellainen tunne, että voimme työskennellä yhdessä kolmen kuukauden ajan. Sinun vahvaksi palauttaminen on tärkein asia itselleni. 💙

KUKA ON MILLA

Hei, olen Milla! En auta sinua tekemään elämänmuutosta vaan elämänpaluun. Kanssani palaat vahvaan arkeesi ruuhkavuosien kuormituksen jälkeen. Palataan siihen, että sinä tunnet itsesi taas vahvaksi - kehossasi, keittiössäsi ja keskiössäsi.

Olen toiminut yrittäjänä vuodesta 2016, ja liikuttanut yli 500 aikuista. Aloitin yrittäjäurani personal trainerina, mutta pian ymmärsin, että se ei riitä.

Kun kiireinen urakehitys, lapsiarki ja muut elämän paineet ovat olleet jo pitkään se tavallinen osa arkea, ei paluu toisenlaiseen tavallisuuteen tapahdu pelkällä liikunnan ja ravinnon palauttamisella. Nämä ovat tietysti kaksi tärkeää osaa tavallisesti terveellisessä elämässä, mutta niiden ohella omaan keskiösi, eli mielen, vahvaksi palauttaminen on erityisen tärkeää.

Elämänpaluu ei ole rääkkitreenejä, herkutonta ruokavaliota tai henkistä suorittamista. Tästä syystä loin VAHVA-valmennuksen.

LÄHETÄ MINULLE VIESTIÄ, JA OTETAAN MAKSUTON ALKUKARTOITUSSOITTO.

Olen tykännyt sinun valmennuksesta kovasti!

Ja ilman sinua en olisi aloittanut salitreenejä,

enkä myöskään parantanut syömisiäni.

Iso kiitos sinulle Milla <3

VAHVA-valmennuksen asiakas

"Liikunta on tullut osaksi arkea

ja elämääni ja siitä olen todella innoissani!."

VAHVA-valmennuksen asiakas

EI RÄÄKKITREENIÄ.

EI HENKISTÄ RAJOITTAMISTA.

EI HERKUTTELUN KIELTÄMISTÄ.

Sen sijaan…

Pysyvä paluu siihen kokonaisvaltaiseen hyvään oloon, joka sinulla aiemmin oli.

LÄHETÄ MINULLE VIESTIÄ

Milla Saarela

millafit2016@gmail.com

tai instagram @valmentaja_milla

Käyttämällä Milla Saarelan VAHVA-verkkosivua hyväksyt evästeiden käytön. Sivusto käyttää evästeitä tarjotakseen paremman käyttäjäkokemuksen. Halutessasi voit poistaa evästeet käytöstä selaimesi asetuksia.

Intuit Mailchimp logo
Facebook icon
Instagram icon
LinkedIn icon
TikTok icon

© 2024 MillaFIT

Milla Saarela
044 976 5685
millafit2016@gmail.com